​​​​​​​WEST COAST TOUR toimittajan kokemana, day 1

Olen aloittanut golfin vuosituhannen vaihteessa kotikaupungissani Porissa, mutta tämän jälkeen majapaikkoina ovat olleet 20 vuoden ajan Tampere, Lahti, Hämeenlinna ja viimeisimpänä Helsinki. Vuosi sitten toukokuussa, kun kiertueen promoottori Mikko Haapala pyysi minua pelaamaan ja kirjoittamaan juttua West Coast Tourista, innostuin heti. Olinhan pohtinut osallistumista jo perustamisvuotena 2005. Kyllä, luit oikein. Tämä länsirannikon ylpeys on ollut voimissaan siitä saakka, ja nyt alkavana kesänä pelataan 20-vuotisjuhlakilpailu.

Kirjoittamisen ansiosta sain oivan mahdollisuuden tutustua Rauman, Uudenkaupungin ja Nakkilan golfkenttiin, sillä perusporilaisena vierailut lähiseudulle ovat olleet minimissään. Raumalla olin aikaisemmin pelannut vain kerran, Nakkilassa kahdesti ja Uusikaupunki oli minulta täysin vailla duffeja ja divotteja. Porin omat lähikentät, Kalafornia ja Yyteri ovat sitä vastoin välillä meikäläiselle jopa liiankin tuttuja :-D.

Etukäteen olin ajatellut kehua lännen golfkenttien erityisominaisuutta. Meren välitön läheisyys kun saa saderintamat väistelemään pelaajia uskommattoman tehokkaasti, vaikka ympärillä sattuisikin satamaan.

Toisin kävi.

DAY 1

Starttaan Helsingistä aamupalan jälkeen tasan kahdeksalta. Kilpailun ensimmäinen lähtöaikani on heti puolenpäivän jälkeen, ja navigaattori näyttää Uudenkaupungin golfkerholle 2,5 tunnin siirtymää. Tapojeni mukaan ajan harhaan, ei kerran, vaan kahtesti. Näistä jälkimmäinen on oikein mukava missi. Kustavin jälkeen käännös unohtuu ja päädyn Mussalon retkikeskuksen vierestä kuvankauniille Saariston Rengastielle. En ole siellä koskaan käynyt, mutta lukuisat retkipyöräilijät saavat minut pohtimaan omaa reittivalintaani riittävän aikaisin. Avaan navigaattorin ja ehdin U-käännöksen ansiosta juuri ajoissa ykkösen tiille. Päätän kuitenkin palata rantatielle fillarin kera seuraavana kesänä.

Kilpailuviikko starttaa perinteisesti juuri Uudestakaupungista, ja klubilla kuhisee tuttujen naamojen tervehtiessä toinen toistaan. Aamun aikaiset ovat jo lopettaneet kierroksensa samalla, kun viimeiset lähdöt ovat Major-tyyliin vasta myöhään iltapäivällä.
Pelaajat voivat itse pyytää kesäkiireidensä (esim. työt) vuoksi tiettyjä lähtöaikoja, ja lähes aina toiveet pystytään myös toteuttamaan.

Minut on istutettu samaan lähtöryhmään kolmen miehen kanssa. Jukka Silvola pelaa kotikentällään, Salosta matkustanut Pasi Kuhalainen on kiertueen veteraaneja, ja vaikka ikää on vasta 52-vuotta, WCT:llä mies on ollut mukana 17 kertaa. Marko Penttilä on puolestaan porilainen rääväsuu, jonka pelitaidot osoittautuvat rutkasti suunsoittoa huonommiksi.
Yhtäkkiä ensimmäiseen tiiboksiin kuuluu valtava ujellus.
- Joo, ne soittaa sen aina, kun Silvola lähtee pelaamaan, UGK:n oma jäsen letkauttaa.
Kyseessä on Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen yleishälytystesti. Se suoritetaan jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 12:00, joten nyt se laukaisee meidän ryhmän osalta tämän kilpailun komeasti.
Suuri saderintama ja navakka tuuli ovat haitanneet aamupäivän lähtijöitä, mutta meille onni on suotuisa, sade loppuu kuin käskystä hälytyksen soidessa ja golfin täyttämä viikko voi alkaa. Olen kuullut kentästä hyvää, mutta silti kokonaisuus yllättää positiivisesti. Maisemat ovat mukavia, meri vilkkuu useammalla väylällä ja mukana on sekä helppoja reikiä että veden ympäröiviä todellisia monstereita. Golfin suola eli viheriöt kuuluvat ilman muuta Suomen parhaisiin, ja meidän leveysasteilla poikkeuksellinen ruoholaatu tuottaa harrastelijankin lyönteihin takakierrettä. Yhtä pehmeisiin alustoihin olen Suomessa törmännyt vain Meri-Teijon kentällä monta vuotta aikaisemmin. Askeleen jäljet jäävät siis hetkeksi näkyviin tällä ruoholla tepastellessa.

”Ukin” golfkentän haasteena on kaksi eri vuosikymmenillä rakennettua yhdeksikköä. Vanhaa ysiä tahkotaan väylät 1-4, uusi Ykskoivu -niminen lenkki alkaa numerosta #5 ja lopuksi kierros päättyy taas viiteen vanhan kentän väylään. Viheriöt näillä erikseen rakennetuilla yseillä ovat hyvin erilaatuisia ja myöskin erinopeuksisia, joten pelaaja joutuu adaptoitumaan uusiin olosuhteisiin peräti kolmeen eri otteeseen. Olen itse pitkien puttien erikoismies, ja siihen taitoon kuuluu mitä suuremmissa määrin ennen puttia tehtävä viheriön analysointi. Olosuhdemuutokset ovat minulle vain mielenkiintoinen lisä, mutta joitakin pelaajaa se voi häiritä yllättävänkin paljon. Kokonaisuudessaan uuden ysin väylät ovat paljon vanhaa osaa kauniimpia, joten tämä reititys tuottaa kierrokseen sitäkin kautta hyvää vaihtelua.

Saavumme kentän ensimmäiselle ja vaikealle par-5:lle, jota halkoo useampi pikkulampi. Tiiboksissa meidät ottaa vastaan kilpailun tuomari. Hän kertoo, että tästä eteenpäin muutamilla väylillä apuna ovat ns. fore-caddiet, jotka heiluttavat punaista lippua, mikäli pelaajan pitää lyödä varapallo. Sama kaava toistuu kiertueen muissakin osakilpailuissa, ja se edesauttaa kisafiilistä. Samasta syystä meidän ei tarvitse etsiä palloja kaikista vaikeimmilla väylillä, sokkoväylistä puhumattakaan.

- Kyllä harmittaa se toissa vuosi, kun minulle tuli ensimmäinen virallinen poissaolo, Pasi Kuhalainen harmittelee tutulle tuomarille.
​​​​​​​

Kuhalainen kuuluu peliporukkaan, joka saapuu vuosittain Salosta viettämään lomaviikkoa tämän tapahtuman ympärille. Kesä 2005 jäi jätkiltä haaveeksi, kun tieto uudesta kiertueesta ei ollut rantautunut Saloon saakka. Edelliskesänä poissaolon syy oli paljon vakavampi. Salolaisen jalkaan iski paha ruusu ja mies oli koko kisaviikon sairaalassa tiputuksessa. Antibioottia kun pumpattiin suoraan suoneen kolmesti päivässä.

Sinä vuonna Kuhalaisen oman peliporukan viikon mittaiset sokkoskinit jäivät siis jonkun toisen harjattavaksi.
​​​​​​​

- Tämä on se juttu. Kotona pelaamme paljon vain omassa porukassa, mutta kiertueella olemme aina eri lähdöissä, vieraiden pelaajien keskellä. Tai no, aika usein nykyään tulee myös hyviä tuttuja männävuosilta. Iltaisin käymme kierrokset ja skinit läpi hotellilla, muutamaa kaljamukia ja pelikortteja unohtamatta.

Minulle tulee etuysin lopulla GRANDE KATASTROF. Kolme palloa veteen ja yksi lostball perättäisille väylille. Tuplaa ja triplaa seuraa siis par-4:lle tehty yhdeksikkö. Tuhon tie alkoi vieläpä unelma-avauksen jälkeisestä duffista, joka putosi keskelle suurta vesiestettä. Kilpailuhenkinen luonteeni ottaa osumaa, sillä kaikkien 113 pelaajan mielestä etenkin avauskierros pitäisi pelata hyvin, jotta viiden päivän mittaista kokonaistilannetta voisi seurata hymy huulilla. Porin Markolla menee vieläkin huonommin. Ykkösen avaus on Out Of Bounds ja etuysiin täydet 60 lyöntiä.

- Hyvä! Et ole edes viimeisenä, Jukka aukoo päätään kiertueen hengen mukaisesti.

- Kyl tää komiaa o, Marko tokaisee neljännen putin päätteeksi.

- Tää o golffii, Jukka jatkaa pelaajien talsiessa ulos viheriöltä.

Hieno länsirannikkolainen keskustelu.
​​​​​​​

- Ei tää enää oo edes mikään kisa, niin kuin joskus alkuvuosina. Tämä on sellanen loman alku minulle ja monelle muulle. Tutustuu samalla uusiin ihmisiin, Jukka analysoi turnausta lähes vuosikymmenen kokemuksella.

Saderintama tavoittaa meidät taukokioskilla ja on seuranamme kierroksen loppuun saakka. Ainakin minut se herättää. Takaysin 40 lyöntiä tiputtaa kierrostuloksen (90) kelvolliseksi ja nousen tasaisessa scratch-sarjassa sijalle T24. Muillakin on ollut avauskierroksen paineissa vaikeaa, etenkin monsteriväylillä.

Marko päättää urakkansa upotettuun puttiin ja huutaa:

- JES! 113 lyöntiä, saman verran kuin osallistujamäärä.

Marko putoaa kesän huonoimmalla tuloksellaan koko pahnan pohjimmaiseksi, ja vaikka kirosanoja onkin kuultu pitkin päivää, ottaa hän tilanteen paremmin kuin moni muu. Lounaspöydässä kuulen keskustelun viereisestä ryhmästä. Sielläkin jauhaa kaksi epäonnistujaa.

- Jos ei tänään niin huomenna ja jos ei huomenna niin sitten ensi vuonna.

Valitsen Uudestakaupungista signatureväyläksi par-4:sen, numeroltaan #13. Avaus korkealta yläilmoista, paljon vettä joka puolilla ja kaiken kruunuksi väylän poikki menee pieni venereitti mereltä sisämaan suuntaan. Suoriudun hienosti neljällä lyönnillä ja se maistuu, vaikka myös birdie on varsin lähellä.

Väylän tiipaikan erikoisuus on komea varo veneilijöitä -kyltti, josta tosin puuttuu iso palanen.

- Arvaa, kuka tuohon on osunut, Jukka lausahtaa.

Miehen hymy ei jätä vastauksille montaakaan vaihtoehtoa.
​​​​​​​