Vuoden 2019 klubi- ja seniorimestarit selvillä!

Tänä viikonloppuna pelattiin seuramme klubi- ja seniorimestaruuksista. Kilpailu saatiin käyntiin lauantaina 3.8., kun pelattiin ensimmäinen kierros. Klubimestaruudesta kilpailtiin jälleen kerran miesten ja naisten sarjassa, ja seniorisarjoissa miehet 70, miehet 60 ja miehet 50 sekä naiset 50. Pelimuotona oli tietenkin tasoitukseton lyöntipeli, mestaruuskilpailuille tuttuun tapaan.

Alla kuvat sarjojen kärkikolmikoista. Kilpailun tarkempia tuloksia sarjoittain pääset seuraamaan klikkaamalla alla olevaa vihreää painiketta.

Kuvassa miehet 70 -sarjan kärkikolmikko. Keskellä voittaja Matti Vehmanen, joka oli kärjessä ensimmäisen pelipäivän jälkeen ja onnistui hienosti säilyttämään ykkössijansa kokonaiskilpailussa toisenakin kisapäivänä.

Miehet 60-sarjan voittajat. Keskellä voittaja Raimo Lattu, joka säilytti lauantain kierroksen ykköstilan ja ylsi sarjan kokonaiskilpailun voittoon.

Miesten 50 -sarjan voittajakolmikko. Keskellä Tapio Tuominen, joka niin ikään piti kiinni ykköstilastaan, jonka ansaitsi jo ensimmäisenä kisapäivänä.

Tiukkaakin tiukempi voittotaistelu nähtiin näiden naisten välillä naiset 50-sarjassa. Kuvassa vasemmalla Maarit Lepomäki taipui kolmannen uusintareiän jälkeen lopulta Raija Kukkakorvelle (oik.).

Kolmen kärki miesten klubimestaruussarjassa pysyi saman molempina kisapäivinä, ainoastaan järjestys vaihtui. Voittajaksi selvisi lopulta keskellä kuvassa oleva Niko Lattu.

Naisten klubisarjan voittajakolmikko. Sarja voittaja Tuuli-Maria Haula säilytti ensimmäisenä kisapäivänä ansaitsemansa ykköstilan kokonaiskilpailun loppuun saakka!

Kiitos vielä kaikille osallistujille! Tänäkin vuonna saatiin hienot klubi- ja seniorimestaruuskilpailut aikaan!