Pelijärjestys ja siitä käytävä keskustelu

kolmatta vuotta käytössä oleva nykyinen pelijärjestys on herättänyt jonkin verran keskustelua. Avaamme asian taustoja tässä artikkelissa. Syyskuussa on tarkoitus testata vaihtoehtoa.

Taustaa

2009 käynnistettiin Kalafornian kenttään ja sen tulevaisuuteen liittyvä Masterplanin suunnittelu. Lähtökohdiksi asetettiin visio toimivasta 36 reikäisestä golfkentästä, joka sisältäisi myös laadukkaat harjoitusalueet ja mahdollisesti myös par3 kentän.

Arkkitehti Lassi-Pekka Tilanderin suunnitelman valmistettua tehtiin sen pohjalta päätös aloittaa masterplanin toteuttaminen vaiheittain. Ensimmäinen vaihe oli uudistaa harjoitusalueet ja rakentaa vanhasta kentästä poistuvien reikien tilalle neljä uutta reikää sekä rakentaa par3 kenttä. Rakennustyöt toteutettiin 2011-2015 välisenä aikana.

Koska muutostöiden seurauksena vanhoja väyliä poistui ja uusia rakennettiin tilalle, meni myös vanha pelijärjestys uusiksi. PGK:n hallituksessa päädyttiin nykyiseen pelijärjestykseen pitkän harkinnan perusteella. Valinta tehtiin silloin kahdesta eri vaihtoehdosta, joista toinen on nyt noussut keskusteluun vaihtoehdoksi käytössä olevalle pelijärjestykselle.

Tämä vaihtoehtoinen pelijärjestys oli itse asiassa arkkitehdin ensimmäinen ajatus tulevaksi kentäksi. PGK:n esittäessä oman mallinsa pelijärjestyksestä arkkitehdille, piti hän sitä toimivampana, koska kaikki ysien aloitus ja lopetus on klubin lähellä, vaikka siirtymät ovatkin hiukan pidempiä. PGK:n oma esitys syntyi pitkällisen pyörittelyn jälkeen työryhmältä, jossa olivat mukana Jari Tuomola, Matti Kyytinen ja Ville Tuovinen.

Vaihtoehtoinen pelijärjestys koskee siis Suistoa ja Jokea. Lintupuisto on 9-reiän kenttänä samanlainen molemmissa pelijärjestyksissä.

PGK:n hallitus valitsi aikanaan nykyisen pelijärjestyksen seuraavin perustein

- Ensimmäinen lähtökohta on, että kaikkien ysien aloitus ja lopetus on klubin lähellä, kuten on ollut aiemminkin
- On tärkeää, että päivittäisen kenttäyhdistelmän vaihto on helppoa
- Kenttäyhdistelmien vaihto on hyvä asia. Lisää vaihtelua pelaajille.
- Valvonta / opastaminen on helpompaa, kun ykkösteet ovat klubin lähellä. Järjestelmä on looginen.
- 18 tai 9 reiän kentät mahdollistavat sekä greenfeen että pelioikeuden erikseen myös ysireikäiselle.
- Mahdollistaa helposti kahden teen kilpailulähdöt yhdistelmällä Suisto+Joki. Tarvitaan vain yksi startteri
- Mahdollisen tauon pitäminen ravintolassa on luontevinta kierroksen puolivälissä.
- Tauon pitäminen on suositeltavaa ravintolan menestymisen kannalta.
- Tuo joustavuutta kevään ja syksyn kentän käyttöön. Ysejä on helpompi avata/sulkea tilanteen mukaan.
- Myös isot hoitotoimenpiteet voidaan suunnitella kentän käytön kannalta helpommin ysi kerrallaan, kun yhdistelmiä voidaan vaihtaa.
- Joki 18 väylä on hieno lopetusväylä kisoissa
- Suisto pidetään 18 reiän kentän etuysinä, koska siinä on pitkiä väyliä ja paljon vesiesteitä eli ei sovi 9-reiän kentäksi (jossa pelaa paljon vähemmän pelanneita ja aloittelijoita). Lintupuisto ja Joki soveltuvat paremmin 9-reiän kentiksi.

Lisäksi on huomioitava

  • Muutos aiheuttaa varmuudella sekaannusta pelaajien keskuudessa.
  • Kolmessa viimeisessä jäsentutkimuksessa lähes 90% vastanneista on pitänyt kenttäyhdistelmien vaihtamista hyvänä asiana eli tätäkin pitäisi kunnioittaa.
  • Kustannukset opasteista ja kartoista noin 4.000€, slouppaus 2.000€ + työtunnit noihin liittyen ja tiedottamiseen liittyen.
  • Siirtymissä voitetaan noin 370m, jos yhdistelmä vaihdetaan. Tämä tarkoittaa kävelyajassa 3 minuuttia 35 s. Kokonaismatka on kuitenkin yli 8 km + harhailut kentällä.
  • Vaihtoehtoisen yhdistelmän mukaisessa järjestyksessä tulee enemmän ristiin kävelyä väylien poikki. Mahdollinen vaaratilanne ja aiheuttaa odottelua.


Vaihtoehdot

Kuvassa vaihtoehtoinen Suisto + Joki yhdistelmä

A) Pidetään nykyinen pelijärjestys. Pelijärjestystä vaihdellaan.

Edut:
- Päivittäisen kenttäyhdistelmän vaihto on helppoa
- Kenttäyhdistelmien vaihto on hyvä asia. Lisää vaihtelua pelaajille.
- Valvonta / opastaminen on helpompaa, kun ykkösteet ovat klubin lähellä. Järjestelmä on looginen.
- Mahdollistaa helposti kahden teen kilpailulähdöt yhdistelmällä Suisto+Joki. Tarvitaan vain yksi startteri
- Mahdollisen tauon pitäminen ravintolassa on luontevinta kierroksen puolivälissä
- Ei aiheuta kustannuksia tai muutoksia kentällä

Haitat:
- hiukan pidempiä siirtymiä, joista yksi on pitkä (Suisto 7-→ Suisto 8)
- Siirryttäessä väylältä Joki 10 väylälle Joki 11 kävellään ristiin Väylän Suisto 2 editse. ( Niin läheltä

B) Vaihtoehtoinen pelijärjestys. Ei vaihdella pelijärjestystä.

Edut:
- siirtymät lyhenevät , peli nopeutuu noin 4 minuuttia sitä kautta 18-reiän kentällä (Suisto+Joki). (Lintupuisto ennallaan)
- Kentänhoidon kannalta selkeämpi. 18-reikää eli Suisto+Joki on oma kenttänsä ja 9-reiän kenttä Lintupuisto omansa. Voidaan määritellä erilaiset hoitotasot tarvittaessa.
- Ei aiheuta ongelmia/eksymistä kenttäyhdistelmän vaihtuessa, kun niitä ei vaihdella

Haitat:
- Aiheuttaa kustannuksia/muutoksia kentällä. Opasteiden uusinta, slouppaus, uudet kartat, tiedottaminen yms
- Etäisyyttä mittaavien laitteiden päivitys kestää pahimmillaan pari vuotta. Emme pysty itse juurikaan vaikuttamaan.
- Yhdistelmiä ei vaihdella. Vähentää pelaamisen mielenkiintoa.
- Kahden teen kisalähdöt vaativat 2 startteria tai lähdöt tee 1 ja 11, jolloin ei ole tasapainoinen aika-ikkuna lähdöille. Eli hankaloittaa 2 teen lähtöjä.
- Tauko ei ole yhtä luontevassa kohtaa, kun on 10 reiän jälkeen Suisto+ Joki kentällä.
- Ristiin kävelemistä siirryttäessä väylältä Suisto 8 (nykyinen suisto 3) väylälle Suisto 9 (nykyinen Suisto 8) Joki 12 (nykyinen Suisto 2) teen editse. Vaaratilanne mahdollinen / odottelua voi syntyä.
- Ristiin kävelemistä siirryttäessä Joki 12 (Nykyinen Suisto 2) väylältä Joki 13 väylälle väylän Joki 18 teen edestä. Vaaratilanne mahdollinen / odottelua voi syntyä.


C) Vaihtoehtoinen pelijärjestys. Vaihdellaan yhdistelmiä.

Edut:
- Siirtymät lyhenevät Suisto+Joki yhdistelmässä. (Lintupuisto ennallaan)
- Yhdistelmät voivat vaihtua, mielenkiintoa lisää (tosin hankalampi vaihtaa)

Haitat:
- Aiheuttaa kustannuksia/muutoksia kentällä. Opasteiden uusinta, slouppaus, uudet kartat, tiedottaminen yms.
- Etäisyyttä mittaavien laitteiden päivitys kestää pahimmillaan pari vuotta. Emme pysty itse juurikaan vaikuttamaan.
- Suisto päättyy nykyiselle 8 viheriölle, jolloin siirtyminen Lintupuistoon hankala. Voi aiheuttaa kävelemistä läpi Joki 10 väylän (Nykyinen Suisto 9), jolloin voi hidastaa pelaamista ja aiheuttaa vaaratilanteita.
- Ristiin kävelemistä siirryttäessä väylältä Suisto 8 (nykyinen suisto 3) väylälle Suisto 9 (nykyinen Suisto 8) Joki 12 (nykyinen Suisto 2) teen editse. Vaaratilanne mahdollinen / odottelua voi syntyä.
- Ristiin kävelemistä siirryttäessä Joki 12 (Nykyinen Suisto 2) väylältä Joki 13 väylälle väylän Joki 18 teen edestä. Vaaratilanne mahdollinen / odottelua voi syntyä.
- Todennäköisesti vähentää ravintolan kannalta tärkeän tauon pitämistä, kun oikaistaan Lintupuistoon klubin takaa yhdistelmällä Suisto + Lintupuisto.
- Suisto + Joki kentän tauko 10 reiän jälkeen. Ei yhtä luonteva, mutta toki mahdollinen.
- Kahden teen kisalähdöt vaativat 2 startteria tai lähdöt tee 1 ja 11, jolloin ei ole tasapainoinen aika-ikkuna lähdöille. Eli hankaloittaa 2 teen lähtöjä.
- Joki 10 väylän avaus siirtyy nykyisen Suisto 9 avauspaikalle. Pidentää siirtymistä aloituspaikalle, jos Joki on ysinä. Klubilta teelle on matkaa 250m.
- Joki kentän avaus Par3 (nykyinen Suisto 9), jossa vettä joka puolella. Ei paras mahdollinen, jos Joki on 9-reiän kenttänä.
- Joki kentän ollessa 9-reiän kenttänä siirtyminen avausväylälle tapahtuu lyöntisuuntaa vastaan eli voi aiheuttaa odottelua tai vaaratilanteita.
- Suisto + Lintupuisto yhdistelmällä siirtyminen Suisto 9 (nykyinen 8) Lintupuisto 1:lle on ilman klubilla käyntiä 400m ja klubin kautta 490m eli on pitkä siirtymä.

Testiviikonloppu syyskuussa

Vaihtoehtoista pelijärjestystä on tarkoitus testata syyskuun 24.-25. Päivinä, jolloin saadaan kokemusta toimivuudesta.

Kokonaispituudet ja siirtymät eri yhdistelmissä

Mittaukset on tehty satelliittikartasta mittaussovelluksella.