Kalafornian viestintä WiseNetwork-järjestelmällä
Kalafornian jäsenviestintä, hoidetaan pääosin WiseNetwork Uutiskirjejärjestelmällä. Wisenetwork Oy on PGK:n pitkäaikaisten jäsenten Hannu (Hannes) ja Lasse Myöhäsen vetämä uusi internet-kehitysyhtiö.
Yhteistyöllä pitkät perinteet
Hannes liittyi PGK:n jäseneksi 80-luvun lopulla ja oli 90-luvulla mukana myös PGK:n hallituksessa. Lassen golfura alkoi 12-vuotiaana, vuonna 1994. Hanneksen aikaisempi yritys Suorakanava Oy/Rakentaja.fi on ollut PGK:n yhteistyökumppani ja sponsori noin 25 vuoden ajan. Kalafornian verkkopalvelua kehitettiin jo aikaisemmin Rakentaja.fi ohella tiimillä Lasse Myöhänen ja Ville Tuovinen.
”Suorakanava/Rakentaja.fi myytiin Sanomalle 2008 ja minun vetovastuuni yrityksestä päättyi 2010. Lassen sopimus yrityksessä päättyi 2013”, summaa Hannes. Hän jatkaa, että: ”Suorakanava Oy:n toiminnassa ymmärrettiin golfin arvo henkilösuhteiden rakentamisessa. Missä sen paremmin oppii asiakkaan tuntemaan hyvin, kuin golf-kentällä”. Golfin ympärille rakennettiin myös asiakastilaisuuksia. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Rakentaja.fi –KumppanuusGolf-kisa on järjestetty joka vuosi, pääosin Kalaforniassa. Lähes joka vuosi kilpailu on ollut ”loppuunmyyty” 72 kisaajalle. Samassa tilaisuudessa on perinteisesti järjestetty myös golfkurssit, joiden ansiosta rakennusteollisuudessa on kymmeniä intohimoisia golffareita. ”Asiakkaille tarkoitetut golf-tapahtumat aloitetaan myös uuden yrityksen WiseNetwork Oy:n puitteissa”, Myöhäset lupaavat.
Wisenetwork -kaikki samassa järjestelmässä
Verkkopalveluna Rakentaja.fi oli 2000-luvulla aikaansa edellä monipuolisien toimintoineen. Vuonna 2006 palvelulle myönnettiin Tasavallan presidentin INNOSUOMI-palkinto.
WiseNetwork-järjestelmän taustalla on pitkälti kaikki se, mitä Rakentaja.fi-palvelua varten rakennettiin. WiseNetwork-järjestelmässä verkkopalvelun toiminnot jatko kehitettiin kaikille yrityksille ja yhteisöille taipuvaksi kustannustehokkaaksi markkinoinnin- ja myynnin järjestelmäksi. Samassa järjestelmässä on mukana Kotisivut (CMS), Asiakashallinta (CRM), Verkkokauppa (Sales), Markkinointi (Marketing) sekä Taloushallinto. WiseNetwork Oy:n kolmen kehitysvuoden aikana työtä on tehty 20 henkilötyövuoden edestä. Nyt järjestelmä on käyttöön otettavissa. Lue lisää www.wisenetwork.fi.
Kalaforniasta 27 uutiskirjettä jäsenille 2015
Kalafornian viestintä nousi uudelle tasolle kerhon otettua käyttöön WiseNetworkin Uutiskirjejärjestelmä. Tehokas viestintä syntyy yksinkertaisesti muutamalla klikkauksella, tutustu WN-Uutiskirjejärjestelmään
Ville Tuovisen kommentti:
Yhteistyö WiseNetworkin kanssa on helpottanut ja monipuolistanut Kalafornian viestintää merkittävästi. Nettisivut ovat näyttävät, loogiset ja ennen kaikkea helpot käyttää. Myös päivittäminen on tehty vaivattomaksi ja kaikkien muutosten teko onnistuu itsenäisesti sivujen rakennetta myöten. Uutiset voi jakaa helposti samantien sosiaaliseen mediaan facebookiin ja twitteriin unohtamatta verkkolehteä, jota tehdään säännöllisesti omina erillisinä versioinaan jäsenille ja kumppaneille. WiseNetwork on Porin Golfkerholle ihanteellinen kumppani ja tarjoaa järjestelmineen uusia mahdollisuuksia toimintamme kehittämiseen.