Kentällä on tehty teeboxien uudistuksia sekä syystöitä
Perinteiset syksyiset peruskorjaukset jatkuivat myös tänä vuonna. Väylillä on tehty isot paikkokylvöt.
Kentänhoidon ohessa on taas tänäkin syksynä tehty peuskorjauksia omana työnä.Teeboxeja on uudistettu jo seuraavasti: Joki 10 (keltaine/valkoinen), Joki 11 (punainen), Suisto 4 ja Joki 12 (valkoinen), Suisto 3 (keltainen/valkoinen). Boxit tulevat näillä näkymin pelikäyttöön viimeistään kesäkuun alkupuolella.
Vuoden kahden sisällä kaikki korjausta vaativat boxit on käyty läpi. Sen jälkeen aloitamme Lintupuiston greenien peruskorjaukset.
Lisäksi kaivinkoneella on siistitty joidenkin bunkkereiden reunoja.
Väylillä on tehty parannustöitä ja paikkauskylvöjä
Viime talvena vaurioituneet ja hellekesän kuivuudessa korjaantumatta jääneet muutamat huonokuntoiset alueet väyliltä ovat myös olleet työn alla. Kuitukerros rikotaan ja tehdään tiheä holkitus sekä täydennyskylvö.
Lisäksi väylät viiltoilmastetaan ja holkitetaan kauttaaltaan. Lämmin syksy on mahdollistanut normaalia laajemmat syystyöt.
Viheriöt on pidetty pelikunossa. Niille tehdään vielä viiltoilmastus ennen pakkasia.