Satakunnan Urheilugaala: Porin Golfkerho on vuoden satakuntalainen urheiluseura!

Satakunnan Urheilugaalassa jaettiin merkittävä tunnustus golfille: Vuoden 2017 satakuntalainen urheiluseura: Porin Golfkerho, PGK

Porin Golfkerho on rakentanut lajilleen vankan aseman paikkakunnallaan. Yksi Satakunnan suurimmista seuroista tarjoaa yli 1500:lle jäsenelleen erinomaiset puitteet harrastamiseen ja kilpailemiseen Kalafornian golfkentällä. Seura tekee mittavaa yhteistyötä koulujen, kaupungin ja yrityselämän kanssa.

Porin Golfkerho on tehnyt erinomaista työtä sekä golfharrastuksen että kilpagolfin eteen. Seura on kehittänyt määrätietoisesti harjoitus- ja peliolosuhteita ja on panostanut voimakkaasti myös uusien harrastajien hankkimiseen avaamalla muun muassa kaikille avoimen 9-reikäisen jokamieskentän. PGK:n pelaajat saavuttivat viime kaudella kaksi SM-mitalia ja tunnustettuna kisajärjestäjänä seura toteutti onnistuneesti nuorten FJT -finaalikilpailun Porissa. Seuralle on myönnetty Golfliiton laatuseura ja sinettiseura -tunnukset osoitukseksi laadukkaasta nuorisotyöstä. Aikaisemmin PGK on palkittu myös Suomen vuoden 2014 golfseurana sekä useilla muilla tunnustuspalkinnoilla.

Toiminnanjohtaja Ville Tuovinen luonnehtii Lauantaina Satakunnan urheilugaalassa jaettua palkintoa arvokkaaksi tunnustukseksi golfille lajina ja PGK:lle pitkäjänteisestä työstä, johon ovat osallistuneet niin vapaaehtoiset seuraihmiset ja luottamushenkilöt kuin myös palkattu henkilökunta. ”Yhteisistä ponnistuksista nöyrin kiitos ja onnittelut kaikille heille ja samalla myös koko jäsenistölle ja kaikille yhteistyötahoille. Tästä on hyvä ponnistaa valoisalta näyttävään tulevaisuuteen!”

Porin Golfkerho on saanut erilaisia tunnustuksia viimeisen 10 vuoden aikana runsaasti:

2007 Reijo Läntinen: Suomen Golfliiton kultainen ansiomerkki / Suomen Golfliitto
2010 Sinettiseuratunnus / Nuori-Suomi ry ja Suomen Golfliitto
2010 Vuoden juniorikilpailujen järjestäjä / Suomen Golfliitto
2014 Suomen Vuoden Golfseura / Suomen Golfliitto
2014 Vuoden porilainen kaupunkiteko kunniamaininta / Satakunnan Viikko
2015 Jouni Koivukoski: Vuoden porilainen seuratyöntekijä / Satakunnan Urheilugaala
2015 Ville Tuovinen: Vuoden golfjohtaja / Suomen golfjohtajat ry FGMA
2016 Laatuseuratunnus / Suomen Golfliitto
2017 Erkki Lehto: Suomen golfin Hall of Fame no 2 postuumisti / Suomen Golfliitto

Lue lisää