Timo Santavuo valittiin uudeksi puheenjohtajaksi

PGK:n vaalikokouksessa valittiin uusi puheenjohtaja. Hallitukseen valittiin jatkokausille Jouni Koivukoski ja Susanne Tuunanen. Uutena jäsenenä hallitukseen nousi Riitta Kilo.
Vaalikokous keräsi marraskuisena maanantai-iltana 83 osallistujaa hotelli Vaakunaan.

Sinisalmen aikakaudella investoitiin masterplanin mukaisesti

Väistyvä puheenjohtaja Martti Sinisalmi peräänkuulutti "Kalafornian hengen" vaalimista tulevaisuudessa avatessaan kokousta.

Martti Sinisalmen kausi kerhon puheenjohtajana alkoi vuonna 2011. Hänen kaudellaan rakennettiin masterplanin mukaisesti neljä uutta väylää ja uusi par3-kenttä sekä uudistettiin harjoitusalueet. Tiukasta taloudellisesta tilanteesta ja merkittävistä investoinneista huolimatta kerhon talous on hänen kaudellaan pidetty vakaana ja jäsenistön maksut kohtuullisina. PGK valittiin lisäksi Vuoden 2013 golfseuraksi Suomessa ja tänä vuonna toiminnanjohtaja Tuovinen Vuoden Golfjohtajaksi. Omasta aloitteestaan puheenjohtajan tehtävistä väistynyt Sinisalmi on syystä tyytyväinen viiden vuoden rupeamaan ja toivoi erityisesti "Kalafornian hengen" vaalimista tulevaisuudessa.

Santavuo uudeksi puheenjohtajaksi

Timo Santavuo valittiin yksimielisesti PGK:n uudeksi puheenjohtajaksi. 55-vuotias porilainen asianajaja on tuttu myös Pori Jazz musiikkifestivaalin taustavaikuttajana. Hän on ollut myös useissa luottamustehtävissä liikunnan saralla niin Porissa kuin valtakunnallisestikin samoin kuin liike-elämän puolella. Timon tasoitus on 16 ja golf on hänen nykyinen pääharrastuksensa.

Toiminnanjohtaja toivottaa uuden puheenjohtajan tervetulleeksi remmiin.

Riitta Kilo uutena hallitukseen

Riitta Kilo toimii A. Ahlström Osakeyhtiön liiketoimintajohtajana vierastoiminnan ja luontopalvelujen osalta. Hän on ollut vuosia PGK:n naistoimikunnassa ja pelaa tasoituksella 14. Hän tuo mukanaan hallitukseen palvelualan vankkaa osaamista.

Hallituksessa jatkavat erovuoroisista Jouni Koivukoski ja Susanne Tuunanen. Sampsa Jolma jäi omasta aloitteestaan pois hallituksesta.

Hallitukseen kuuluvat lisäksi Matti Savinen, Jyrki Ojala, Matti Kyytinen, Jarkko Stenbacka, Pekka Lehtonen ja Juhani Kukkakorpi.

Sokos Hotel Vaakunassa pidetyssä kokouksessa oli paikalla 83 jäsentä. Puhetta johti Sampsa Jolma.

toimintasuunnitelma
budjetti

Kokouksen sihteeri Karri Suvanto ja puheenjohtaja Sampsa Jolma.