Kauden aloittamiseen liittyvä tiedote ja poikkeukselliset olot

Kevät etenee koronaviruksesta huolimatta ja kelien lämpenemisen myötä Kalafornian kenttä päästäneen avaamaan lähiaikoina. Kenttä avataan aluksi omille jäsenille huomioiden koronaviruksen vaatimat erityistoimet.

Kausi alkaa ihan pian

Haluamme turvata pelaajiemme ja henkilökunnan sekä heidän lähipiirinsä terveyden noudattamalla annettuja määräyksiä ja suosituksia. Mikäli yleinen ohjeistus muuttuu, ilmoitamme muutosten vaikutuksista jäsenillemme.

Ulkoilu ja luonnossa liikkuminen on edelleen mahdollista ja suotavaa terveille ihmisille. Golfkenttä tarjoaakin mainiot puitteet ulkoiluun ja virkistäytymiseen tietyt vallitsevat ohjeistukset ja rajoitukset ihmisten välisessä kanssakäymisessä huomioiden. Mikäli sinulla on lieviäkin hengitystieinfektion oireita, kannattaa pysytellä kotona. Samoin, jos kuulut riskiryhmään, on kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa vältettävä vallitsevien rajoitusten ja suositusten mukaisesti.

Kalafornian talvehtiminen on sujunut suotuisasti ja pääsemme avamaan kentän suoraan viheriöille. Avaamisen ajankohta ilmoitetaan erikseen.

​​​​​​​

YLEISESTI HUOMIOITAVAA

  • Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Kädet kannattaa pestä erityisesti, kun tulet ulkoa sisään, aina wc-käynnin jälkeen tai kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut.
  • Jos vettä ja saippuaa ei ole saatavilla, käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta.
  • Vältä kättelyä ja halailua pelikavereiden ja muidenkin kanssa.
  • Älä hakeudu ihmisjoukkoihin
  • Vältä koskemasta suuhusi ja kasvojen alueelle
  • Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin.
  • Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.
  • Voit epäillä koronavirustartuntaa, jos sinulla on kuumetta, yskää, kurkkukipua, päänsärkyä tai hengenahdistusta. Jos taudin oireet ovat lieviä etkä kuulu riskiryhmiin, lääkärin tekemää taudinmääritystä ei pääsääntöisesti tarvita, vaan taudin voi sairastaa kotona. Pysy tällöin kotona!
  • Terveydenhuollon yksiköihin ja Päivystysapuun tulee olla yhteydessä ainoastaan, jos vointi on sellainen, että kotihoito-ohjeilla ei pärjää. Päivystysapu-palvelun ja terveyskeskusten turhaa kuormittamista tulee välttää, jotta kiireellistä hoitoa tarvitsevat henkilöt saavat apua nopeammin.
  • Jos sinulla on lieviäkin hengitystieinfektion oireita tai kuulut riskiryhmiin, pysy kotona!


PELIKENTÄLLÄ/RAGELLA JA HARJOITUSALUEILLA:

  • Vältä kättelyä ja halailua pelikavereiden ja muidenkin kanssa
  • Pelaa mielellään vain samassa taloudessa asuvien henkilöiden tai niiden kanssa, joiden kanssa olet päivittäin tekemisissä muutenkin
  • Pidä etäisyyttä vähintään pari metriä muihin ihmisiin
  • Pidetään lipputanko aina reiässä. Nosta pallo varovasti reiästä, jotta reikä ei vaurioidu.
  • Nosta vain oma pallosi reiästä.
  • Älä lainaa pelikaverin mailoja.
  • Bunkkeriharavia ei desinfioida, joten pese/desinfioi kätesi kierroksen jälkeen tai käytä hansikkaita haravoidessasi. Voit myös tasoittaa jäljet omalla mailallasi, jos et halua koskea haravaan.
  • Älä koske suutasi tai kasvojasi pelikierroksella
  • Käytä mielellään omia kärryjä. Vuokrakärryjen kahvoja ei desinfioida
  • Rangepalloja ja pallokoreja ei desinfioida, joten pese/desinfioi kätesi harjoittelun jälkeen. Älä koske käsilläsi suutasi tai kasvojasi harjoittelun aikana
  • Nauti ulkoilmasta ja pelistä, pidä positiivinen vire yllä ja hymyile!

KLUBITALO JA PALVELUT
Vallitsevasta tilanteesta johtuen klubitalo on kentän avaamisen jälkeenkin vain rajoitetusti auki, eikä maksuja voi maksaa klubilla. Myöskään muita palveluja ei toistaiseksi järjestetä, koska henkilökuntaa ei ole klubilla koronaviruksen aiheuttamien rajoitteiden vuoksi töissä. Pukuhuonerakennuksen WC:t ovat käytössä, suihkut ja saunat eivät.


AJANVARAUKSET JA LÄHDÖT:
Kentän avautuessa ajanvaraukset otetaan heti käyttöön. Ajanvaraukset tehdään omatoimisesti Nexgolfissa, jossa ne voi myös vahvistaa. Puhelimitse tai paikan päältä ei varauksia voi tehdä, koska henkilökuntaa ei ole töissä. Lähdöt tapahtuvat ajanvarausten mukaisessa aikataulussa. Isompaa kokoontumista 1 teelle ei saa tapahtua, eli teelle mennään vasta, kun edellinen ryhmä on lähtenyt liikkeelle.



MAKSETUT PELIOIKEUSMAKSUT MAHDOLLISTAVAT PELAAMISEN
Pelioikeusmaksujen tulee olla maksettuna tai maksuohjelman sovittuna, jotta varaaminen onnistuu. Pelioikeusmaksut maksetaan laskulla pankkiin. Lasku löytyy Nexgolf-järjestelmistä (oma nexgolf) omilla tunnuksilla. Klubilla ei vastaanoteta maksuja.


​​​​​​​RANGE:
Palloautomaatit rangella tulevat käyttöön, kun koneellinen pallonkeräys onnistuu. Sen jälkeen omatoiminen keräily ei enää ole sallittu. Palloautomaatit toimivat 2€ kolikoilla ja rangekorteilla. Korttien lataaminen onnistuu vain, jos pro tai toiminnanjohtaja on paikalla. Maksun pitää tällöin tapahtua korttimaksuna. Emme käsittele käteistä rahaa.
​​​​​​​

GOLFSHOP
Mikäli olet sunnittelemassa hankintoja, ota yhteyttä puhelimitse Kimmoon
0400-784847 tai Mari-Anneen, 040-5867074.


GOLFOPETUS
Tiedustelut Matti Ojala,
040-7310355
matti.ojala@kalafornia.com


TOIMISTO
Jäsenyysasiat, laskut, tapahtumavarukset ja hallinnolliset asiat
Ville Tuovinen 0500-592812
ville@kalafornia.com


​​​​​Koronaviruksen aiheuttamasta myllerryksestä huolimatta toivotamme kaikille oikein hyvää golfkautta ja virkistäviä kierroksia! Pidetään huolta toisistamme noudattamalla annettuja määräyksiä ja suosituksia!

Voit maksaa työnantajan tuella pelioikeuksia. E-passi, Smartum, Edenred, Eazybreak ja TyKy-Kuntoseteli käyvät pelimaksujen maksamiseen. Maksut onnistuvat myös etänä ilman paikan päällä käyntiä! Epassi ja Smartum käyvät maksutapoina myös verkkokaupassa.

Lue lisää