Reijo Läntinen in memoriam

Perjantaina 3.12. Porin Golfkerhoa kohtasi suru-uutinen. Kunniapuheenjohtaja Reijo Läntinen menehtyi koronaviruksen uuvuttamana sairaalassa 76 vuoden iässä.

Reijo Läntinen ja SGL:n kultainen ansiomerkki 2007

Reijo Läntinen syntyi 8.2.1945 Jyväskylässä. Perhe muutti Ilmavoimissa palvelleen isän työn perässä Poriin Reijon lapsuudessa ja Porista tuli Reijon kotikaupunki.

Reijo aloitti golfin harrastamisen vuonna 1958. Hän oli aikoinaan kerhomme eturivin pelaajia ja edusti seuraa mm. maaseudun mestaruuskilpailuissa ja lukuisissa seuraotteluissa. Alimmillaan Reijon tasoitus oli 3. Hän toimi seuramme johtokunnan jäsenenä 20 vuotta, joista puheenjohtajana yhdeksän vuotta. Reijo Läntinen oli kuolemaansa saakka tärkeä taustavaikuttaja Porin Golfkerhossa ja myös kerhon kunniapuheenjohtaja.

Reijo Läntisen puheenjohtajakaudella aloitettiin Porin Golfkerhon Kalafornian kentän rakentaminen, jossa Läntisen osuus näytteli huomattavaa osaa. Omalla persoonallaan hän pystyi myöskin vaikuttamaan Porin kaupungin päättäjiin rahoituksen järjestämiseksi, mikä mahdollisti golfin harrastuksen jatkumisen Porissa 80-luvulla. Reijo Läntisen panos Porin Golfkerholle ja sen jatkuvasti kasvavalle jäsenistölle on ollut huomattava.

Koko aktiiviaikansa Reijo Läntinen toimi ansiokkaasti suomalaisen golfin edistämiseksi niin Porissa kuin muuallakin. Hän toimi valtakunnallisella tasolla mm. Suomen Golfliiton junioritoimikunnassa 1970-73, Suomen Golfliiton hallituksessa 10 vuotta vuodesta 1981 ja Suomen Golfliiton liittovaltuustossa vuodet 1991-2004. Reijo Läntinen palkittiin Golfliiton 50-vuotisjuhlissa vuonna 2007 kultaisella ansiomerkillä.

Reijo oli muutenkin vankkumaton urheilumies ja golfin lisäksi hän ehti kilpailla hyvällä menestyksellä jalkapallossa, jääkiekossa, telinevoimistelussa, painissa ja sulkapallossa. Kilpauran jälkeen hän ehti myös valmentamaan nuoria jalkapallossa ja jääkiekossa.

Nuorten hyvinvointi ja auttaminen olivat Reijolle tärkeitä asioita ja se heijastui myös hänen ammatinvalintaansa. Työuransa Reijo teki Porin kaupungin nuoriso-ohjaajana. Hänet tunnettiin mukavana seuramiehenä, joka oli valmis aina auttamaan ystäviään ja tuttaviaan. Niinpä hänen puoleensa tästä syystä myös usein käännyttiin.

Urheilun lisäksi Reijo oli mukana aikanaan myös politiikassa hoitamassa kotikaupunkinsa asioita ja eläkevuosinaan harrastuksena oli Odd fellow -loositoiminta.

Suurta surua Reijo ehti kohdata, kun Kirsti-vaimo nukkui pois viime jouluna ja Raija-sisarkin pari vuotta sitten.

Reijoa jäivät kaipaamaan lapset Maria ja Mika perheineen, Ismo-veli perheineen, sukulaiset ja lukuisat ystävät ja golfkaverit.
​​​​​​​