Historia
Porin Golfkerho on perustettu 1939 ja on Suomen kolmanneksi vanhin golfseura. Historia on kuljettanut PGK:n Kaarluodon laitumilta Lentokentän ja Urheilukeskuksen kautta Kalaforniaan 80-luvun puolivälissä. 1957 perustettiin muuten Suomen Golfliitto juuri PGK:n aloitteesta.
Porin Golfkerholle myönnettiin 2021 Suomen Golfliiton toimesta junioritoiminnan Tähtiseura -status. PGK palkittiin Satakunnan Urheilugaalassa vuoden 2017 satakuntalaisena urheiluseurana. 2017 Suomen Golfliitto nimesi postuumisti PGK:n Erkki Lehdon Suomen golfin Hall of Fameen numerolla 2. Kaudella 2016 Golfliitto myönsi Porin Golfkerholle junioritoiminnan Laatumerkin.
Vuoden 2015 lopuksi palkittiin kerhon toiminnanjohtajana yli 20 vuotta toiminut Ville Tuovinen Vuoden Golfjohtajana Suomen Golfjohtajien yhdistyksen (FGMA) toimesta. Kauden 2014 aluksi Porin Golfkerho palkittiin Golfliiton toimesta Vuoden Golfseurana. Samana vuonna saimme kunniamaininnan Porilainen kaupunkiteko kilpailussa. Porin Golfkerho on myös ollut vuodesta 2010 lähtien junioritoiminnan osalta yksi harvoista Golfliiton Sinettiseuroista.
PGK:n 85 -juhlatoimikunnan puheenjohtajan tervehdys jäsenistölle.
Porista lähestyttiin Helsingin Golfklubia kirjeitse jo vuonna 1952. Kirjeenvaihto johti liiton perustamiseen 1957. Porin Golfkerho onnittelee juhlivaa Suomen Golfliittoa!
Postuumisti myönnetty kunnianosoitus Porin Golfkerhon Erkki Lehdolle on samalla merkittävä tunnustus koko porilaiselle golfille. Hall Of Fame Numero 2.
Suomen Golfgaalassa v. 2019 nostettiin porilaisen kilpagolfin pioneeri ja oman aikansa huippupelaaja Juhani Örmä (1926−2005) SGL:n Hall of Fameen!